Yrjövuori. The Finn, urheilutähtien luottomies

22,90 €
19,50
Hinta, johon sisältyy ALV
Käytettävissä olevat toimitustavat: Suomi/Finland - Postnord MyPack, EU countries

Yrjövuori. The Finn, urheilutähtien luottomies

Paimiolainen Marko Yrjövuori kuuli, että Kalifornian huippu-urheilijoilla oli pulaa hyvistä urheiluhierojista. Hän pakkasi laukkunsa ja lähti tavoittelemaan suurta unelmaa. Väsymättömällä työllään ja periksiantamattomalla luonteellaan hän pääsi ensin NHL:ään Los Angeles Kingsin riveihin, sitten NBA:han osaksi Los Angeles Lakersin 2000-luvun mestaruusjoukkuetta. Yrjövuori perusti oman yrityksen ja alkoi kehittää eri lajien kärkiurheilijoiden fyysisiä ominaisuuksia. Pian hänestä tuli yksi ammattiurheilun kysytyimmistä fysiikkavalmentajista ja hänet alettiin tuntea nimellä The Finn.

Pitkien päivien ja huumaavan menestyksen keskellä Yrjövuori kuitenkin unohti pitää huolta itsestään. Kun hän nukahti lukiessaan tyttärelleen iltasatua, hän havahtui siihen, millaista elämää oli viimeiset vuodet viettänyt. Hänoli kaikesta saavuttamastaan ylpeä ja kiitollinen, mutta näin ei voinut jatkua.

Yrjövuori palasi Suomeen ja työskentelee nykyisin muun muassa koripallomaajoukkue Susijengin palveluksessa. Tässä kirjassa hän kertoo avoimesti vaikeasta lapsuudestaan, hulppeasta Amerikan-elämästään ja toisaalta myös hohdokkaan Hollywoodin nurjasta puolesta. Hän avaa ajatuksiaan urheiluvalmennuksesta, työuupumuksesta ja levon merkityksestä.

Kirjailija: Petteri Ala-Kivimäki

Kustantaja: Nemo. Julkaisu: 2017. Sivumäärä: 240 s. 

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

Ottelupöytäkirja
15,00 *
Lasten body, sininen
24,90 *
*
Hinnat, joihin sisältyy ALV

Selaa tätä tuoteryhmää: Muut tuotteet
Powered by Powered by